torstai 2. heinäkuuta 2020

Heinäkuu 2020

1.7.2020

Viimeinen työviikko vauhdissa. Kesä on jo pitkällä. Viikkojen hellejakso on toistaiseksi takana ja nyt on vähän viileämpää. Tänään sisälämpömittarit näyttivät jo n.20 asteen lukemia joka on jo ihan siedettävä minun mielestäni. Naisväki luultavasti vaatii kohta lämmityksen lisäämistä :)
Olin pitkästä aikaa töissä Seinäjoen toimistolla ja tulomatkalla kävin hakemassa pari rullaa askeläänieristettä. Kohta saadaan ruveta asentelemaan laminaatteja aulaan. Tämäkin ilta kului vielä aulan katon parissa. Entisen porraskopin kattoa soviteltiin aulan kattoon antaumuksella. Porraskuilun seinäpaneeleitakin viriteltiin paikoilleen uuden rakenteen peitoksi.


 Pieni kotkaus piti tehdä kattojen välille
villapaksuuksien vuoksi


Tarkempi detaljikuva kotkauksesta

Hyvä siitä tulee erilevyisistä paneeleista huolimatta


Tällaiset näkymät illan päätteeksi


2.7.2020

Lopetin työt vähän ennemmin ja painuttiin yläkertaan. Seuraavana olis suunnitelmissa laittaa laminaatit aulan lattiaan. Aikoinaan kun piippua muurattiin ja tasoiteltiin oli osa lattialevyistä katon rajassa muurarilla telineinä. Märkä laastikökkö oli jäänyt yhden levyn pintaan ja saanut sen vähän paisumaan. Otin hiomakoneen ja 80 hiomapaperia ja alotin hiomisen. Kohta totesin että homma on toivoton ja hain sähköhöylän. Höylällä muutaman minuutin tasoittelin levyä, kunnes höylä hajosi, remmi poikki. Lattia oli jo kuitenkin niin tasainen, että lattian saattoi siihen hyvin asentaa. 
Sitten aloiteltiin lattian asennus portaiden vierestä. Illan mittaan saatiin noin puolet lattiasta valmiiksi.

Näitten pariin seuraavaksi

Ensimmäistä riviä mallaillaan

Piippua kierretään

Detaljikuva muistiin piipunjuuren palovilloista

Tämän verran valmista tälle illalle


3.7.2020

Viimeinen työpäivä takana ja nyt alkaa loma. Loman kunniaksi iltasella laminoitiin aulan lattia valmiiksi vähän siivoiltiin ja pidettiin "harjakaiset". 
Syötiin iltapala piknik tyyliin aulan uudella lattialla tunnelmavalaistuksessa illalla kello 23:00. Huomenna vietetään Kukkiksen synttäreitä ja on lapsilla paikka jossa riehua ja temmeltää. Meillä on nykyään toinenkin kotieläin pupun lisäksi, villiintynyt kotikissa joka on nimetty Kitiksi. Kiti muutti meidän tontille pari kuukautta sitten. Silloin tällöin nähtiin laiha kissa pyörimässä talon ympärillä. Ruvettiin antamaan sille ruokaa ja nyt se on kotiutunut tontille. Ihmistä se ei vieläkään päästä kuin muutaman metrin päähän, mutta mielellään se jää kuuntelemaan kun sille rauhallisella äänellä juttelee. Luultavasti luontoon syntynyt pentu joka ei ole ollut ihmisen kanssa koskaan tekemisissä, ikää ehkä vuosi tai alle, ei ole tarkkaa tietoa. Tällaista kissaa olen toivonut jo pitkään pitämään hiiri ja myyräkantaa aisoissa. Sisäkissaa tästä tuskin tulee koskaan, eikä tarvitsekaan. Talvella täytyy jotenkin tarjota sille lämmintä oleskelutilaa jos tulee pakkasia.

Aulan lattia valmistui juuri

Iltapalaa tunnelmavalaistuksessa

Kannettiin vähän turhia huonekaluja varastoon aulaan
ja tehtiin väliaikainen sohva patjoista.

Kiti

5.7.2020

Synttärit on vietetty ja yläkerran kestävyys testattu. Hyvin se kesti lasten riehumisen. Illalla vietettiin elokuvailta uudessa aulassa. Videotykillä sai hyvän ison kuvan valkoiselle seinälle.


Leffailta

6.7.2020

Tänään taas heittelin aimo annoksen roskaa ja puutavaraa isosta makkarista ulos ja peräkärryyn. Uken kanssa käytiin tyhjäämässä kärry. Illalla siivosin ison makarin niin, että siellä ois toiveita tehdäkin jotain. 


Tämän huoneen kimppuun seuraavaksi

26.7.2020

Lomaa on pidetty nyt heinäkuussa, lepäilty ja lomailtu. Loppukuusta taas vähän jotain tehtykin. Tänään aulan isompaan varastoon Susanna laittoi lattialaminaatit.

Isompi varasto enää kattoa vailla

27.7.2020

Tänään aulan pikkuvarastoon saatiin laminaatit ja Kukkiksen huoneen ilmanvaihtotuuletinprojektia aluilleen.

Aulan pikkuvarastossakin laminaatit

Siellä paikka tuulettimelle

28.7.2020

Tänään tuuletinprojekti jatkui. Eilen sain kotelon valmiiksi ja tänään kiinnitin tuulettimen paikoilleen koteloon ja tein reijän seinään. Eilen haettiin Biltemasta  sopiva ritilä ja sen modaus otti vähän aikaa. 

Puhallin paikoillaan

Ritilä asennettuna katon rajaan

Bilteman ritilä modattuna

29.7.2020

Aulan molemmat varastokopperot saivat tänään kattopaneloinnin. Vähän listoja vielä ja nekin on sitten valmiit.

Kattopanelointi valmiina varastoissa

30.7.2020

Vuosikausia alakerran vaatehuoneessa majailleet rummut saatiin tänään kasattua ylös. Kukkis on pienestä pitäen halunnut paukuttaa rumpuja ja on sovittu että kun yläkerta on valmis niin kasataan rummut sinne. Nyt se sitten on sen verran valmis, että rummut täytyi sinne kasata.

Pitkästä aikaa Tamat kasattuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti