torstai 12. joulukuuta 2019

Joulukuu 2019

12.12.2019

Neljä viikkoa meni sairastellessa. Influennssaa ja flunssaa on podettu koko porukka. Rakennushommat oli pitkään tauolla. Nyt joulukuussa taas on vähän päästy rakentamisen makuun. 250 metriä on putkea kaiken kaikkiaan vedetty. Melkein kaikki rasiat laitettu. Katosta puuttuu kaksi ja rakentamattomista väliseinistä pari. Vielä pikku puserrus niin päästään vetelemään höyrynsulkumuoveja villojen päälle.


Ruuvit ja ruuvarit järjestyksessä

Rasiat ja putket on kohta vedelty


14.12.2019

Lauantai taas ja lapset hoidossa serkkujen luona. Iltapäivällä ehdittiin vinttiin ja sähköjä tehtiin niin kauan että kaikki tarvikkeet loppui. Putkea täytyy ostaa lisää vieläkin ja ehkä rasia tai pari. Nysiä ja putken jatkoja myös täytyy vähän ostaa lisää. Ensi viikolla ehkä kaikki putkivedot on valmiita. Tänään päästiin myös aloittamaan uusi työvaihe. JIPPII!! Laitettiin jo höyrynsulkumuovi kukkiksen huoneen päätyyn harjakolmiota lukuunottamatta. Mukava homma. Kohta saadaan paikat umpeen.

Vielä vähän putkia vedettävänä

Pikkuhiljaa

Rasia ison makkarin lednauhoille

Vähän tukilautoja asenneltiin vielä tulevaa panelointia varten

JES! Höyrynsulkujakin jo aloiteltiin

Höyrynsulkumuovit Kukkiksen huoneen päädyssä



Työlista on nyt tämän näköinen:

1. Seinä- ja kaappirungot ja puuttuvat tolpat pohjoissivulle - tehty 3/19
2. Kulkusillat pohjoissivulle - tehty 3/19
3. Tuulensuojalevyt pohjoissivulle - tehty 4/19
4. Seinä- ja kaappirungot ja puuttuvat tolpat eteläsivulle - tehty 3/19
5. Kulkusillat eteläsivulle - tehty 3/19
6. Tuulensuojalevyt eteläsivulle - tehty 4/19
7. 150mm villat pohjoissivulle - tehty 4/19
8. 150mm villat eteläsivulle - tehty 4/19
9. 100mm seinärunko ympäri - tehty  5/19
10. 100mm villaa ympäri ja lattialevytys - tehty 6/19
11. viistot kattorakenteet - tehty 7/19
12. Tuulensuoja kattoon - tehty 8/19
13. 400mm villaa kattoon - tehty  11/19
14. Sähkörasiat ja putkitukset -tehty melkein kokonaan
14. Höyrynsulun asennus - aloitettu
15. Sähkökaapeleiden veto putkiin
16. Makuuhuoneiden väliseinät
17. Seinien ja kattojen levytys ja panelointi


16.12.2019

Rästipäivä. Töistä lähtiessäni poikkesin Biltemassa hakemassa 50 metriä sähköputkea, pari rasiaa, nysiä, jatkoja ja teippejä. Sitten K-rautaan ja sieltä mukaan paketti 100mm villaa. Sitten kotiin ja sängylle 10 minuutiksi selälleen ja yläkertaan. Kukkiksen katosta on toiselta lappeelta puuttunut viimeiset 10 senttiä villaa ja aulasta yhdestä välistä myös. Itse aloitin villoittamisen ja Susanna rupesi vetämään "viimeisiä" puuttuvia sähköputkivetoja. Illan mittaan 50 metriä putkea katosi johonkin eikä kaikki ole tehty vieläkään!!!! Yhteensä 300 metriä putkea katossa ja seinissä, tässä ei ole mitään järkeä.
Pelottaa se hetki kun pitää ruveta ostamaan sähköjohtoja, kilometri ei riitä mihinkään ja tämä on pelkkä yläkerta, HUOH! No toki 12 voltin johdotukset voi tehdä itse omaan tahtiin myöhemminkin. Aulassa oli led nauhat suunniteltu joka toisen näkyviin jäävän kattotuolin yläpintaan. No tänään päätettiin, että voishan ne vetää kaikkiin, kun kerran putkia vedetään.

Sähkösuunnitelma elää edelleen

Nämä rupee olemaan tutun näköisiä


17.12.2019

Työpäivän jälkeen poikkesin vielä Biltemassa hakemassa sähköputkea. Otin tällä kertaa enää 25 m:n rullan. Se pitää riittää. Yksikseni olin yläkerrassa tänään kun Susanna oli lasten ja mummin kanssa Keskisellä jouluostoksilla. Muutama päivä sitten huomasin että aulan ison varaston ja porraskuilun välisen seinän lattianrajasta kumpuaa kylmää ilmaa. Purin seinästä tuulensuojalevyt pois ja tutkin tilannetta. Varaston lattian alla olevat kakkosneloset ovat jääneet auki toisesta päästään kylmään tilaan ja kylmä pääsee lattian alla seinän väliin. Myös seinän yläosa oli seinien välistä villoittamatta. No asia oli äkkiä hoidettu, toki kylmään tilaan tulee vielä lisää villaa ja se estää kylmän tunkeutumisen lattian alle. Rakentelin paremman rungon seinälevyille vielä varastoon.
Sen jälkeen otin asiakseni selvittää mihin menevät putket porraskuilun katkaisimilta ja valoilta. Nämä putkitettiin jo rakennusvaiheen aikana yli 10 vuotta sitten. Lamppujen (2 kpl) ja porraskuilun yläpään kytkimen putket löytyivätkin helposti, mutta porraskuilun alapään kytkin tuotti harmaita hiuksia. Putki on kuilua tehdessä nostettu johonkin ja nyt se on jäänyt seinien taakse kylmään tilaan. Onneksi tarkistusluukut on tehtynä joten huomenna täytyy kivuta ulkoa luukusta sisään ja etsiä putki. Siinähän se ilta sitten menikin.

Pieniä korjailuja tähän seinään

18.12.2019

Tänään ensitöikseni purkasin villaa vähän pois Kukkiksen huoneen komeron ulkoseinästä ja porasin tuulensuojalevyyn pari 20mm reikää. Sitten ulos ja kipusin ulkoseinän luukusta sisään ja löysinkin poraskuilun toiselta kytkimeltä tulevan putken. Susanna työnsi sisäpuolelta putkijatkon ja putken ulos ja liitin sen paikoilleen. Sitten taas takaisin vinttiin sisäkautta. Susanna veti vielä samoilla hytinöillä yhden putken ulos. Se tulee tulevaisuudessa mahdollisesti asennettavan aurinkoilmakeräimen puhaltimen ohjaukseen.
Sitten asensin viimeisen puuttuvan rasian kattoon ja yhdisteltiin siihen menevät putket paikoilleen. Sen jälkeen päästiinkin tekemään kauan odotettua työtä. Tarkistettiin sähköpiirrustuksista että kaikki rasiat on oikein asennettu ja kaikki putket on vedetty sinne minne pitääkin. Kaikki oli paikoillaan ja oikein kahta putkea likuunottamatta jotka vedin illan päätteeksi vielä aulan varaston ulkoseinän läpi kylmälle puolelle. Toinen menee terassin pistorasialle ja toinen ohjaa aulan ja ison makkarin aurinkolämpökeräinten puhaltimia, jos ne joskus laitetaan. Sähkörasioinnit ja putkitukset on nyt tehty!! Seuraavaksi höyrynsulkumuovien asennuksen pariin. JES! Homma etenee...

Pari puuttuvaa putkea Kukkiksen kaapin seinästä ulos

Pari puuttuvaa putkea aulan varaston seinästä ulos


1000 Watin halogeeni lämmittää yläkertaa tehokkaasti


Vielä on rasioita jäljellä....


Sähköputkitukset ja rasioinnit tehty ja tarkistettu! JES!


230V järjestelmä


12 V järjestelmä


27.12.2019

Joulu oli ja se vietettiin rauhallisissa merkeissä, ainakin rakentamisen suhteen. Nyt taas kinkkua sulattelemaan yläkerran pariin. Kukkiksen huoneen seiniin vedettiin höyrynsulkumuovit tänään ja muutakin pikkuhommaa tehtiin. Vastaan tulee välillä juttuja jotka on unohdettu tehdä. On jätetty tilaan "tehdään myöhemmin" ja sitten unohdettu kokonaan. Kukkiksen huoneen ja porraskuilun välistä puuttui pari seinätolppaa ja niiden asennukseenkin kului aikaa. Höyrynsulun liitokset jäi vähän kesken ja merkkasin sen selkeästi muoviin ettei taas unohdu.

Kukkiksen huoneen seinät muovitettuina

28.12.2019

Ensimmäinen 56m2 höyrynsulkumuovirulla vetelee viimeisiään. Kävin hakemassa Ilmajoelta 144m2 rullan. Sitten jatkettiin Kukkiksen huoneen lukunurkkauksen ja kylppärin sekä aulan varastojen muovittamisen parissa. illan mittaan saatiin muovi vielä aulan molemmille pitkille seinille.

Vessan ja kylppärin matalaa tilaa. 
Kattotuolien kiertäminen on tarkkaa hommaa.

Poikki ja pinoon, muovia vaihteeksi.

Nitojille on töitä!

Aulan ison varaston kanssa riitti hommaa.
12 voltin sähkökeskus tulee tähän tilaan.

Aulan seinät suunnilleen muoveissa

30.12.2019

Jonkun aikaa on jo mietitty että millä tekniikalla kattoon asennetaan muovit. Viiston kattorakenteen ja näkyviin jäävien paarteiden takia muovitus on mielenkiintoinen urakka. Läpivientejä on paljon ja kaikki on pakko saada tiiviiksi. Lopulta päädyttiin tekemään muovitus kattotuolivälien levyisistä soiroista jolloin muovien jatkokohta jää aina rungon päälle josta on helppo jatkaa ja joka on helppoa teipata. Tänään jatkettiin muovitusta Kukkiksen huoneen katosta. Alku oli hankalaa, mutta pikku hiljaa työtavat selkeytyivät ja homma vähän nopeutui.

 Näistä tunnelmista tähän päivään

Eka muovi Kukkiksen huoneen kattoon

Pitkälle päästiin muovien kanssa jo tänään. Puolet väleistä muovitettuna

31.12.2019

Lapset on hoidossa serkkujen luona ja tänään vedellään muovia kuin viimeistä päivää. Monta tuntia tehtiin sitä ja tätä ja vähän tuota ja homma edistyi taas vähän. Niittejä on mennyt tuhansia.

Päivän fiilis

ison makkarin varasto ja yksi seinäkin on jo muoveissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti